Taas on hyvin

Hetkellinen mielialan notkahdukseni on nyt korjaantunut. Niitä tulee aina välillä. Onneksi enää hyvin harvoin.

Mietin asioita, niitä pahoja, taas uudessa valossa. Ne näyttävät vähäpätöisemmiltä, kun mieli on hyvä.

Minulle on tehty vääryyttä, mutta siitä olen päässyt yli, ehkä jonkinasteinen epäluottamus on jäänyt elämään mielessäni. Elämässäni liian moni ihmissuhde on katkennut järisyttävin seurauksin, nuoruudessani ja vielä tänäkin päivänä. Se horjuttaa kovin uskoani parisuhteeseen tai oikeastaan sen kestävyyteen.

Olen kolmekymppinen sinkkuihminen, ja tyytyväinen nykyiseen elämääni. Olen kokenut Suuren Rakkauden, mutta siinä oli omat ongelmansa ja esteensä ja aikanaan se päättyi...
Nykyisin tuo suhde on mielessäni kaunis ja tärkeä muisto.
En vaan ole varma haluanko enää kokea niitä tunteita. Sitä rakkautta tietenkin, mutta niitä jälkeenpäin koettavia repiviä tunteita minulla ei ole minkäänlaista halua kokea uudelleen. Monesti mietin onko viisasta vai järjetöntä olla antamatta itselleen enää edes lupaa ihastua. Jos ajattelen rakkauden ja läheisyyden valtavia tunteita ja asetan toiseen vaakakuppiin pelon ja tuskan, jonka mahdollinen ero aiheuttaa, ovat kupit melkein tasoissa. Se "parempi kuppi" on kuitenkin hitusen korkeammalla. Miksen siis anna itselleni lupaa? Ehkä menneisyydestäni toisinaan esiin nousevat haamut kuitenkin pitävät minua liikaa otteessaan. En tiedä, mutta luulen niin.

Kevät lähestyy ja mieleni muuttuu aurinkoisemmaksi. Keväällä ja kesällä herään eloon. Viime keväänä jopa vähän ihastuin. Se oli paljon se. Pelästyin kuitenkin tunteitani ja peräännyin.
Jospa tänä kesänä pääsisin vähän pidemmälle. Vaikka ei se haittaa vaikkei mitään mullistavaa tapahtuisikaan, mutta kummasti se kyllä piristäisi mieltä.

Siinä oli vähän taustaa, kauniisti muotoiltuna. Kun on hyvä mieli, eivät menneet asiatkaan tunnu enää niin ylivoimaisilta.